Jonathan Hast jälleen Artukaisten kunkku – ”Kyllähän se maistuu”

Jonathan Hast (oik.) otti toisen voittonsa putkeen Turun Artukaisissa. Finaalissa Hastille taipui Juha Koskiniemi (vas.). Kuva: Loudlife Media / AKK

Tänä vuonna kuusi osakilpailua käsittävän Drifting SM-sarjan kauden 2022 avauspisteet jaettiin lauantaina 7.5. legendaarisella Artukaisten katuradalla, Turussa. Sateen kastelema rata teki kisapäivästä kilpailijoille haastavan ja yllätyksellisen. Kisan voittoon ajoi Jonathan Hast, joka uusi viime vuoden Artukaisten voittonsa.  

Kilpailullinen osuus aloitettiin tuttuun tapaan lajitteluvaiheella, jossa jokainen kilpailija ajaa kaksi suoritusta yksin tuomariston osoittamalla radalla. Lajittelujen parhaasta suorituksesta vastasi Ville Kaukonen (Lapuan UA) näyttävällä Nissan 200 SX:llään. Sadasta mahdollisesta pisteestä Kaukonen tyylitteli mukavat 89 pisteen sadekelilukemat.  

– Eilen sovittiin kilpakumppanin kanssa, että tänä vuonna on mun vuoro voittaa kokonaiskilpailu Artukaisissa ja ajateltiin aloittaa se lajitteluvoitolla. Se oli kaikin puolin hyvä veto, ajolinja oli täydellinen. Muutamassa paikassa pientä haparointia, mutta tyytyväinen pitää olla, Kaukonen veisteli.  

Toiseksi ajoi SM-sarjan kestomenestyjiin kuuluva Juha Koskiniemi (FPDA) 86 pisteellä. Viime vuonna ensimmäisenä naisena SM-sarjan palkintosijoille noussut Kristiina Aalto (Lapuan UA) luisutteli kolmanneksi jääden pisteen päähän Koskiniemestä.  

Viiden parhaimmiston lajitteluissa täydensivät Teemu Peltola (FPDA) 85 pisteellä ja Hast (FPDA) 84 pisteellä. Kisan yksi suurin ennakkosuosikki, Juha Pöytälaakso (FPDA), joutui jättämään leikin kesken jo ensimmäisellä vedolla tekniikan puututtua peliin. 

Tiimikaverit Hast ja Koskiniemi vastakkain finaalissa  

Lajitteluvoittaja Kaukosen matka tyssäsi kaaviossa TOP 8-vaiheeseen Jarkko Jylhän (FPDA) mentyä parista jatkoon. Jylhän pariksi TOP4-vaiheeseen nousi Hast, joka tiputti omassa TOP 8-parissaan Peltolan. Hast piti voittoon myös Jylhää vastaan ja varmisti paikkansa finaaliin.  

Kaavion toisella puolella TOP8:ssa kohtasivat parit Juha Koskiniemi – Toni Ojatalo (FPDA) sekä Kristiina Aalto – Eero Yli-Sipilä (Honkajoen MK/UA). TOP 4:seen etenivät Koskiniemi ja Aalto. Hastin pariksi finaaliin nousi lopulta tiimikaveri Koskiniemi. 

Pronssifinaalissa kohtasivat Aalto ja Jylhä. Kolmanneksi ajoi lopulta Aalto, joka nappasi jo toisen kolmannen sijansa putkeen, edellisen tullessa viime kauden päätösosakilpailussa Botniaringillä.  

Finaalissa kohtasivat siis tiimikaverit Hast ja Koskiniemi, joista molemmat vetivät etenkin lead-vetonsa tyylipuhtaasti. Tuomaristo arvioi kuitenkin Hastin suoriutuneen kokonaisuutena paremmin ja näin mies pääsi nostelemaan Artukaisten ykköspyttyä jo toisen kerran peräjälkeen.  

Jonathan Hast. Kuva: Loudlife Media / AKK

– En turhaan perjantaina uhitellut, että huomenna voitetaan. Ei se toki helpolla tullut, mutta maalissa ollaan ja ykköspytty on kainalossa niin kyllähän se maistuu, Hast aloitti.  

Reilun kuukauden päästä ajettavaan kauden toiseen osakilpailuun Hastilla on nyt selvät askelmerkit.  

– Autoa ei kannata selvästikään lähteä enää muuttamaan. Laitetaan pikkuviat kuntoon niin eihän sieltä voi enää muuta tavoitella kuin voittoa, Hast päätti.  

Drifting SM-sarja jatkuu 11.6. Kuopiossa, Heinjoen moottoriradalla.  

Tulokset: RADALLE.com Artukainen, Turku, 7.5.2022

Lajittelut TOP5: 
1. Ville Kaukonen 89p 
2. Juha Koskiniemi 86p 
3. Kristiina Aalto 85p 
4. Teemu Peltola 85p 
5. Jonathan Hast 84p  

Kokonaiskilpailu TOP4: 
1. Jonathan Hast
2. Juha Koskiniemi
3. Kristiina Aalto 
4. Jarkko Jylhä 

Pistetilanne 1/6 osakilpailua TOP5: 
1. Jonathan Hast 112p 
2. Juha Koskiniemi 99p 
3. Kristiina Aalto 82p 
4. Jarkko Jylhä 60p 
5. Ville Kaukonen 52p  

KAIKKI TULOKSET >> 
KAIKKI PISTEET >>
KUVAGALLERIA >> 

Teksti: Drifting SM / Viestintä

Jätä kommentti