Heikkilältä varma ajo Kanariansaarten avauksessa – “Ei ollut yhtään tilannetta”

Mikko Heikkilä on Kanariansaarilla ajettavan rallin EM-sarjan Islas Canariasin 19. kahden ajopäivän jälkeen. Oppikilometrejä asvaltilla kerryttävän Heikkilän ensimmäisen varsinaisen ajopäivän teemana oli varma ajo.  

Mikko Heikkilä, 31, kartanlukijansa Samu Vaalerin, 26, kanssa, ovat Kanariansaarilla ajettavan rallin EM-sarjan toisen osakilpailun Rally Islas Canariasin ensimmäisen varsinaisen ajopäivän jälkeen 19. The Racing Factory -tallin kuljettajan kilpailupäivä oli varovaisen varma. Kilpailun päätöspäivänä lauantaina ajetaan 99,46 erikoiskoekilometriä.  

Kilpailu käynnistyi torstaina aika-ajoerikoiskokeella sekä Las Palmasissa ajetulla lyhyellä yleisöerikoiskokeella. Illan avanneella, yleisöä runsaasti keränneellä erikoiskokeella Heikkilä oli yhdeksästoista.

Perjantai valkeni yösateen jäljiltä. Heikkilä avasi päivän paikoitellen kosteilla teillä 22. nopeimmalla ajalla. Varovaisesti reittiä tunnustellut Heikkilä oli päivähuoltoon tultaessa kilpailun kahdeskymmenes.

–          Paikoitellen ajo tuntuu ihan hyvältäkin, mutta kello ei ole samaa mieltä. Myös nuottien kanssa on vielä vähän hakemista, nuotit ovat moneen paikkaan liian tiukkoja, mutta niitä saadaan korjattua huoltotauon aikana. Michelin toimii hyvin Kanarian asvaltilla ja auto myös, joten koitetaan kiristää tahtia.

Päivän toinen lenkki koostui aamun kolmesta erikoiskokeesta ajettuna toiseen kertaan. Heikkilä jatkoi tasaista ajoaan ollen liki sata erikoiskoekilometriä käsittäneen päivän jälkeen yleiskilpailussa 19.

–          Toinen lenkki meni pikkuisen paremmin, ajo oli vähän rohkeampaa vaikkei se ajoissa näkynytkään. Tänään ei ollut yhtään tilannetta, eli siinä mielessä on varaa kiristää. Asvaltilla ajo ei ole niin rutiininomaista vielä, niin ei osaa ennakoida missä pidon rajat menevät.

Kilpailun päätöspäivään Heikkilä lähtee niin ikään varmalla otteella hakemaan oppia Kanariansaarten asvalttierikoiskokeista. 

–          Viimeiselle pätkälle tehtiin pieniä muutoksia autoon ja ne olivat oikeaan suuntaan, nyt saa perän kääntymään paremmin. Lauantaihin lähdetään samalla tavalla, yritetään kehittää ja olla parempia kuin tänään.

Rally Islas Canarias jatkuu lauantaina 6.5. kuudella erikoiskokeella ja 98,46 erikoiskoekilometrillä. Päivä alkaa kello 11:54 Suomen aikaa, ja päättyy kello 20:18. Kilpailua voi seurata livenä ERC+ -palvelusta WRC+ -tunnuksilla sekä CMore -suoratoistopalvelusta.

Yleiskilpailun tulokset 7/13 erikoiskoetta:

1.                         Yoann Bonato 54:29,2                                            Citroen C3 Rally2                        FRA
2.                         Hayden Paddon                          54:40,2               +11,0                  Hyundai i20 N Rally2                 NZL
3.                         Efren Llarena   54:53,4               +24,2                  Skoda Fabia RS Rally2                ESP
4.                         Andrea Nucita 54:56,5               +27,3                  Hyundai i20 N Rally2                 ITA
5.                         Javier Pardo     55:00,6               +31,4                  Hyundai i20 N Rally2                 ESP
19.                       Mikko Heikkilä                           55:38,2               +1:09,0              Skoda Fabia Rally2 Evo            FIN

Kuva: Zoom Motorsport
Teksti: Mikko Heikkilä Racing Communications / Juho Koski

Jätä kommentti