Haapamäen mitaliputki rallicrossissa sai jatkoa – ”Hyvältä maistuu” 

Henri Haapamäki. Kuva: Toni Ollikainen

Rallicross SM-sarjan viides ja samalla viimeinen osakilpailu ajettiin lauantaina Pesämäen moottoriradalla, Honkajoella. Sastamalan Autourheilijoiden Henri Haapamäki päätti kautensa SuperCar-luokan neljänteen sijaan, joka varmisti samalla sastamalalaiselle uran kuudennen SM-mitalin yhtä monesta kaudesta sarjassa. 

Haapamäki starttasi kauden päätösosakilpailuun luokan pistekolmosena jännittävistä asetelmista pahimman haastajan Antti Suutarisen ollessa vain neljän pisteen päässä. Mestaruusmahdollisuudet kariutuivat edellisen osakilpailun tekniikkamurheisiin, joten tavoitteena oli vähintään uusia viime vuoden pronssimitali. 

Alkuerät sujuivat pronssitaistelun kannalta loistavasti. Tuloksena sijat 3., 3. ja viimeisestä sija 2., joka toi kolmanneksi korkeimmat alkueräpisteet Kalliokosken ja Liimataisen jälkeen. Pahin kilpakumppani Suutarinen sen sijaan keräsi kuudenneksi korkeimmat pisteet alkueristä. 

– Alkuerät menivät suunnitelmien mukaan.Toisessa erässä oli vähän hässäkkää, ajoin alamutkaan liian lujaa ja jouduin hakemaan vähän pitoa kanttikiven päältä. Sen johdosta meni etunapa rikki mutta pystyin ajamaan sillä kuitenkin erän loppuun, Haapamäki valaisi. 

Ensimmäiseen semifinaaliin Kalliokosken kanssa eturivistä startannut Haapamäki ei pystynyt lähdössä haastamaan Kalliokoskea mutta piti kuitenkin kakkossijan ensimmäiseen mutkaan tultaessa. Kaksikko sai ajaa lopulta rauhassa maaliin eikä uhkaajia enää takaa ohi tullut. 

– Hetken aikaa siinä pysyttiin Jeren perässä, mutta kyllähän se sitten horisonttiin painui. Hyvistä asemista keskirivistä päästään kuitenkin finaaliin, Haapamäki kertoi.

Kuva: Toni Ollikainen

Kakkosrivistä Joni-Pekka Rajalan kanssa finaaliin startannut Haapamäki sai hyvän lähdön ja ampaisi startista kolmanneksi Kalliokosken ja Liimataisen jälkeen. Haapamäki taisteli Rajalan kanssa loppuun saakka kolmannesta sijasta, mutta lopulta Rajala veti pidemmän korren ja ajoi kolmanneksi. Neljäs sija riitti kuitenkin Haapamäelle varmistamaan SM-pronssimitalin Suutarisen keskeytettyä finaalissa. 

Kalliokoski ajoi lähdössä suvereeniin voittoon ja varmisti samalla mestaruuden. Liimatainen otti toisen sijan myötä SM-hopeaa. 

– Hyvältä maistuu pronssi, ei voi olla kuin tyytyväinen. Jere ja Mika menivät tällä kaudella menojaan, ihan ei siihen vauhtiin riittänyt. Ajamalla olin sarjan kolmanneksi nopein kuljettaja ja se on todella hyvä suoritus. Jotain ollaan kuitenkin tehty oikein, kun saatiin se yksi voittokin tällä kaudella. 

– Oli kyllä kohtuullisen uskomaton tunnelma tänään, kun faneja oli satoja paikalla. Kiitos kaikille kannustaneille, yhteistyökumppaneille sekä koko tiimille. Nyt vedetään hetki happea ja mietitään mitä tehdään ensi vuonna, Haapamäki päätti. 

Tulokset SuperCar – Rallicross SM, Honkajoki

1. Jere Kalliokoski 
2. Mika Liimatainen
3. Joni-Pekka Rajala
4. Henri Haapamäki
5. Jari Putkinen
6. Antti Suutarinen (DNF)

Pisteet Supercar – Rallicross SM, 5/5 osakilpailua

1. Jere Kalliokoski 114p 
2. Mika Liimatainen 109p
3. Henri Haapamäki 88p
4. Antti Suutarinen 81p 
5. Jari Putkinen 70p 

Henri Haapamäki RX somessa 

Facebook: https://www.facebook.com/haapamakiracing1
Instagram: https://www.instagram.com/haapamakiracing/
YouTube: https://www.youtube.com/c/HAAB%C3%84G

Teksti: Patrick Rupponen / Henri Haapamäki RX -tiedotus

Jätä kommentti