Rallin SM-sarja palaa tauolta Lahdessa – TGS Worldwiden kuljettajat valmiina mestaruustaisteluun

Emil Lindholm. Kuva: Samuli Koivusalo

Toni Gardemeisterin kipparoima TGS Worldwide lähtee viiden autokunnan voimin tulevana viikonloppuna Lahdessa ajettavaan Top Building Ralliin. TGS:n kokoonpanossa ovat mukana tutut Teemu Asunmaa, Emil Lindholm, Mikko Heikkilä, Kalle Markkanen ja Aleksi Röyhkiö. SM1-luokan kolmen kärki Asunmaa, Heikkilä ja Lindholm ovat kaikki kahden pisteen sisällä toisistaan, kun kautta on jäljellä enää kaksi viimeistä osakilpailua. 

Tiimimestaruuskilpailussa toisena tällä hetkellä on TGS ASV Teamin kaksikko Mikko Heikkilä – Teemu Asunmaa, jotka ovat keränneet kauden aikana yhteensä 146 pistettä. Tulevassa osakilpailussa yksi ratkaiseva tekijä on se, että kilpailu ajetaan yhdessä Historic Rally Trophyn ja Lahti Historic Rallyn kanssa ja näiden luokkien kuljettajat tulevat ajamaan reitillä ennen SM-luokkia. 

– Nyt ajetaan poikkeuksellisesti isolla lähtönumerolla, kun ajetaan Historicien jälkeen. Mielenkiintoinen ralli on varmasti tulossa, Asunmaa mietiskelee. 

Teemu Asunmaa. Kuva: Hannu Rainamo

Mikko Heikkilä on noussut todella kovaan iskuun kauden ensimmäisen osakilpailun jälkeen ja tulosrivissä on kolmesta edellisestä osakilpailusta sijat 1,1 ja 2. Heikkilä ajoi myös heinäkuisessa Viron MM-rallissa WRC3-luokan sijalle 3. 

– Oikein hyvillä mielin lähdetään. Kilometrejä on mukavasti takana Virosta ja muutoinkin kesällä on ollut hyvin kilpailuja. Hetki kerettiin hengähtää ja nyt vihdoin uudestaan, niin mikäs sen mukavampaa, Heikkilä fiilistelee. 

TGS Škoda Teamin Emil Lindholmilla ja Aleksi Röyhkiöllä on kasassa yhteensä 115 pistettä ja sijoitus tiimipisteissä on neljäs. Emil Lindholm ajoi edellisen SM-rallin voittoon ja janoaa menestystä myös Lahdesta. 

– Edellisen SM-rallin jälkeen toiveet ovat korkealla. Ajo-olosuhteet ovat kysymysmerkkinä, sillä ajamme rallia Historic-autojen perässä. Ja jos sataa vettä niin tilanne on taas ihan uusi. Pakko siellä on hakea omaa linjaa vaikka ajoura olisi missä, Lindholm ennakoi. 

Aleksi Röyhkiö on noussut debyyttikaudellaan SM1-luokassa raketin lailla kärkikahinoihin. Nuorukainen onkin asettanut tavoitteeksi Lahdesta palkintopallisijan. 

– Tulevassa rallissa on tosi kova taso, kun mukana on myös vierailevia kuskeja. Palkintopallille on tavoite asetettu, ja uskon että puhtaalla ajolla sinne voidaan nousta, Röyhkiö kertoo. 

TGS Worldwiden viides suojatti, Kalle Markkanen, odottaa jo innolla kahden kuukauden SM-rallitauon päättymistä. Markkanen on valmistautunut kilpailuun huolella ja viimeistelytestit suoritettiin Mikko Heikkilän kanssa Etelä-Karjalassa. 

– Hienoa, että päästiin ajamaan Heikkilän Mikon kanssa testiä niin päästiin vähän vertailemaan dataa ja saatiin mielestämme oma auto täyteen iskuun Lahteen. 

Kilpailunumerot:

TGS ASV Team 
Teemu Asunmaa #1 
Mikko Heikkilä #3 

TGS Škoda Team 
Emil Lindholm #2 
Aleksi Röyhkiö #5 

TGS Worldwide 
Kalle Markkanen #9

Tiimimestaruuspisteet 4/6 osakilpailun jälkeen: 

1. Porvoon Autopalvelu 152p 
2. TGS ASV Team 146p 
3. Printsport 130p 
4. TGS Škoda Team 115p 

Top Building Rallin aikataulu:

Perjantai 13.8.2021

15:34 Lähtö, Lahden Satama
14:33 EK 4 Rapala 2 11,94 km
15:22 EK 5 Kukkolanmäki 2 11,54 km
16:25 EK 6 Ylemmäinen 2 12,16 km
18:10 Huolto, Lahti

Lauantai 14.8.2021

11:46 EK 7 Porvola 1 14,78 km
12:59 EK 8 Neroskulma 1 10,34 km
13:39 EK 9 Avus 1 13,17 km
14:26 Huolto, Tuulos
16:29 EK 10 Porvola 2 13,01 km
17:42 EK 11 Neroskulma 2 10,34 km
18:22 EK 12 Avus 2 13,17 km
19:47 Maali, Lahden Satama

Livetulokset: https://www.rallism.fi/content/fi/3/20238/Livetulokset.html

TGS Worldwide verkossa: 

www.tgs.fi/ 
www.facebook.com/TGSWorldwide 
https://www.instagram.com/tgs_worldwide_motorsport/

Teksti: Patrick Rupponen / TGS Worldwide -tiedotus

Jätä kommentti