Nevä hakemaan ehjää suoritusta Orimattilasta – “Maaliin olisi mukava päästä”

Kuva: Mauri Helle

Paimion Urheiluautoilijoiden Samuli Nevä kartturinaan Juha Kivimäki starttaavat lauantaina Orimattilassa ajettavaan F-Cup Rallisarjan viimeiseen osakilpailuun uudella BMW Compact autolla. Nevän uusi BMW sai tulikasteensa kuukausi takaperin Laitilan F-Cupin osakilpailussa. Myös testikilometrejä on ehditty takomaan reilusti ennen kauden päätöstä.

Edellinen osakilpailu Laitilassa sujui autokunnalta hyvin ottaen huomioon, että ajotaukoa oli takana melkein vuosi ja kyseessä oli ensimmäinen kilpailutilanne uudella autolla. Valitettavasti kilpailu päättyi keskeytykseen luokkajohdosta kilpailun toiseksi viimeisellä erikoiskokeella. 

– Kampiakselin pyörä hajosi, ei mitään sen vakavampaa. Moottori ei särkynyt, joten sinällään säästyttiin isommilta vahingoilta. 

Orimattilaan Nevä lähtee hyvin valmistautuneena, autoa on testattu ja koitettu saada ensimmäisen kisan jälkeen paremmaksi, joskin hieman aika loppui kesken eikä autoa saatu vielä ihan sellaiseen iskuun kuin olisi toivottu. 

– Ihan hyvät fiilikset on, sunnuntaina ajettiin testit ja kaikki toimii. Autoa ollaan koitettu säätää, mutta muiden hidasteiden takia ei olla vielä ihan siinä pisteessä, että olisin tyytyväinen. Aikalailla samanlaiselta ajo tuntui kuin ensimmäisessäkin kisassa. 

Tarkempia tulostavoitteita Nevä ei itselleen aseta, vaan tarkoituksena on ennemminkin kerryttää kokemusta ja dataa autosta tulevaisuutta varten.

– Maaliin olisi mukava päästä, ei siis mitään sen tarkempia tavoitteita. Tottakai sitä aina haluaa olla kärjessä, mutta tässä kohtaa halutaan kuitenkin enemmän viedä autoa eteenpäin ensi vuotta varten, Nevä päättää. 

Orimattila Ralli starttaa klo 11:01 ja maaliin kilpailijoita odotellaan n. klo 16 alkaen. Kilpailussa ajetaan 7 erikoiskoetta, joista kertyy yhteensä reilut 68 erikoiskoekilometriä. Tuloksia voi seurata osoitteessa mut-palvelu.fi/online/

Seuraa Samulia somessa:

Facebook: @samulinevaofficial / www.facebook.com/samulinevaofficial 
Instagram: @rally_team_paimio / www.instagram.com/rally_team_paimio/

Teksti: Patrick Rupponen / Samuli Nevän tiedotus

Jätä kommentti