Mäntsälä Aero -ralliin muhkea osanottajamäärä

Kuva: Marko Kyöstilä

Keväisen luonnon saatua vehreyttä, innostuivat ralliautoilijat ilmoittautumaan sankoin joukoin Mäntsälä Aero -ralliin joka ajetaan lauantaina 22. toukokuuta. Kilpailu on suositun F-Cup rallisarjan kauden kolmas osakilpailu, kesäkauden avaus.

Kaikkiaan sarjassa ajetaan viisi osakilpailua, talvella ajettiin Ilomantsissa ja Hankasalmella, syksyllä ovat vielä jäljellä Laitilan ja Orimattilan osakilpailut. Lisäksi kilpailussa ovat mukana ilmajäähdytteisten volkkarien oma sarja, sekä kattavasti lisäluokkia, kilpailu on samalla Etelä-Suomen alueen aluemestaruuskilpailu. Näillä eväillä ilmoittautuneita saatiin komeat 184 autokuntaa.

Kilpailun reitti suuntautuu Mäntsälästä pohjoiseen ja itään. Kaikkiaan ajetaan seitsemän erikoiskoetta, joista kolme ajetaan kahdesti. Kokanaisreitti on noin 240 kilometriä, josta erikoiskokeiden osuus noin 72 kilometriä. Kilpailun keskeiset toiminnot, katsastus, lähtö, huollot ja maali ovat Riihenmäen koululla Mäntsälässä. Ensimmäinen kilpailija starttaa matkaan klo 10:01 ja maaliin saavutaan pian 17:30 jälkeen. Huollossa käydään päivän aikana kahdesti.

Koronaan liittyen on tässäkin kilpailussa järjestäjällä runsaasti ns. normiajasta poikkeavia suunnitelmia ja toimia. Kilpailijoille näistä on tiedotettu kilpailijaohjeessa, pääasiassa monet toimet tähtäävät henkilökontaktien minimoimiseen. Yleisön asema ei tässäkään rallissa ole sen parempi kuin alkuvuoden aikana muuallakaan. Vaikka rallikilpailujen tapahtumat ovat keskellä lähes äärettömästi tilaa tarjoavaa suomalaista luontoa, ei ralleilla ole tapahtumina erityisasemaa. Näin ollen tapahtuma ei ole yleisölle sallittu tilaisuus.

F-Cup kolmatta kertaa Mäntsälässä

F-Cupilla on meneillään 31.kausi, joten sarjan suosio on ollut kestävä. Ei siis olekaan ihme että aina kun sarjaan uudistuksia halutaan tai tehdään, aiheuttaa se kovasti keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa. Mäntsälän Moottorikerholle tuleva ralli on järjestysnumeroltaan numero 18. Edelliset F-Cupin kilpailut Mäntsälässä käytiin vuosina 2009 ja 2013, jolloin ajettiin talvella. Vuonna 2009 keli meni vahvasti suojakelille, 2013 taasen ajettiin todella kovissa oloissa kun kilpailuaamuna pakkaslukemat alavilla paikoilla olivat pitkälti 30 asteen alle. Vuoden 2013 kilpailussa muuan Teemu Suninen aloitti ralliautoilu-uransa BMW 325:n ohjaimissa.

Kun F-Cup pitkään oli pelkästään ilman nuotteja ajettava sarja, on se nykyisellään varsin monimuotoinen. Nuotista ajettavat luokat löytyy nelivetoisille ja kaksivetoisille ajokeille. Ilman nuotteja ajettavia luokkia ovat Yleinen, Seniorit, Juniorit ja Trophy. Seniori-luokkaan pääsee ajamaan sinä vuonna kun täyttää 45 vuotta, luokassa käytetään aikahyvityskompensaatiota jossa vanhimpaan osanottajaan verraten muille lisätään 0,08 sekuntia per ajettu ek-kilometri. Junioreissa taasen ajavat kuljettajat joilla nousupisteitä ei vielä ole kertynyt yleisen luokan lisenssiin oikeuttavasti. Trophy-luokassa taas voidaan ajaa joko alle 1,6-litraisilla vapaastihengittävillä vakioautoilla tai alle 1,4- litraisilla N- tai A-ryhmään luokitelluilla ajokeilla, Trophyissa voi ajaa niin yleisen kuin junioriluokan lisenssilläkin.

F-Cupin tämän hetken suurimpana tähtenä voidaan pitää jämsäläistä Joonas Lindroosia joka on urallaan voittanut kuusi henkilökohtaista SM-kultaa, kaksi hopeaa, viisi pronssia ja näiden jatkeeksi ollut kerran neljäs ja kerran viides. Lisäksi löytyy nuorten (alle 25v.) mestaruus vuodelta 2009 sekä Vetomies-kisan voitto samalta vuodelta. Vuonna 2011 mies juhli tiimimestaruutta Tommi Mäkinen Racingin kuljettajana. Kaudella 2020 kuhmoislaista Tullan UA:ta edustava kuljettaja saalisti ensimmäisen F-Cupin mestaruutensa kaksivetoisten nuottiluokassa BMW M3:lla kartanlukija Jouni Lampisen kanssa ja tänä vuonna tavoitellaan jatkoa.

Varmaa on kuitenkin että Mäntsälässäkään ei missään luokassa ole helppoja pisteitä tarjolla. Kuljettajat ovat innoissaan kuin lehmät laitumelle päästessään, kovia sekuntitaistoja on luvassa ja on mahdollista että näin kovia kapinoita ei Mäntsälässä ole nähty tällä vuosituhannella.

Teksti: Jani Seppälä

Jätä kommentti